Kausi 2017 on nyt paketissa. Hyvin ristiriitaisen kauden lopputulos oli kuitenkin positiivinen. Ykkösen sarjapaikka saatiin säil...
Kausi 2017 on nyt paketissa. Hyvin ristiriitaisen kauden lopputulos oli kuitenkin positiivinen. Ykkösen sarjapaikka saatiin säilytettyä, vaikka se näyttikin hyvin pahalta kevätkauden loppupuolella. Joukkueen kurssin käänsi nousuun heinäkuun alusta alkanut hyvien ottelujen sarja, kun tytöt pelasivat tappiotta kuusi ottelua putkeen.
Hyvän otteluputken saattelemana ensin säilytettiin kevään sarjapaikka ja oikeastaan jo varmisteltiin sarjapaikan säilyminen syksyn Ykkösessä. Syyskuusta eteenpäin joukkueella oli suuria vaikeuksia saada edes tarvittava määrä pelaajia mukaan otteluihin, sillä joukkuetta vaivasi loukkaantumisten ja sairastumisien suma. Pahimmallaan rosterista oli yhdeksän pelaajaa sairastuvalla!
Onneksi kuitenkin nuoremmista ikäluokista löytyi apuja silloin kun niitä tarvittiin! T02- ja T03-tytöt taistelivat urheasti TB:n peleissä sillä seurauksella, ettei putoamisesta ollut enää vaaraa syksyn viimeisissä peleissä.
Kiitos kaikille pelaajille ja taustajoukoille kaudesta 2017! Nyt laitetaan harjoituskausi käyntiin uutta intoa puhkuen!
Alla vielä muutama kuva kaudesta 2017. (Kuvat Jaana Nummela-Lähdesmäki):
|
18.3.2017: Harjoituskausi päästiin aloittamaan uudessa Järvenpään monitoimihalllissa |
|
25.3.2017: Leirillä Kisakalliossa |
Video:
https://www.facebook.com/KisakallionUrheiluopisto/videos/10154795049693876/
|
30.4.2017: Jyväskylässä. Päästäisköhän johonkin sisälle pelaamaan...? |
|
20.5.2017: Koivusaaressa vieraana KJP |
|
28.5.2017: Perillä Kotkassa |
|
11.6.2017: Peli keskuskentällä Valttia vastaan päättyi tasapeliin 0-0 vaikka peli olikin Jäpsittärien hallussa... |
|
28.6.2017: Mikkelissä lämmitellään, kohta pelataan |
|
1.7.2017: Kauan kaivattu voitto ottelussa KTF/YJ:tä vastaan! |
|
1.7.2017: JäPS - KTF/YJ |
|
9.7.2017: Sarjan kevätkierroksen vikan pelin lopputuloksen näkee naamoista. LPS-JÄPS 0-2 Helsingin Laajasalossa auringon paisteessa ilman pelikuntoisia vaihtopelaajia... |
|
22.7.2017: Nappasimme Imatralta mukaan täydet kolme pistettä tuloksella 0-3 KTF YJ - JÄPS TB |
|
6.8.2017: Joensuussa Hertta vs JÄPS 3-3 aivan järkyttävissä olosuhteissa. Suopotkupallo tuli enemmänkin mieleen... |
|
17.9.2017: Kello 05 herätys ja suuntana Varkaus ja JÄPS sarjapeli. |
|
29.8.2017: Koivusaaren illassa JÄPS - FC Kuusysi 1 -0. Koivusaaren kentältä räpsähti valot pois pari minuuttia ennen kuin peli loppui. Hämärässä pelattiin viimeiset minuutit.. |
|
29.8.2017: JÄPS - FC Kuusysi |
|
29.8.2017: Valmennusporras vaikuttaa tyytyväiseltä... |
|
24.9.2017: Meidän puolikuntoinen ja eilen naisten edustuksen pelissä pelannut joukkueemme kärsi tänään TB:n pelissä tappion sarjakärkeä PU-62 vastaan 0-3. Olosuhteisiin nähden JÄPS taisteli upeasti loppuun saakka! |
|
7.10.2017: Kauden päätöspeli JÄPS - HJS päättyi 3-2 voittoon Järvenpään Koivusaaressa |
Tulevalle kaudelle TB1:ssä tulee hiukan muutoksia. Ikäluokan vastuuvalmentajana toimii tyttöpuolen valmennuspäällikkö Terhi Uusi-Luomalahti. Hänen apunaan valmennuksessa ovat Panu Suomi ja Sofi Heikkilä. Maalivahtivalmennuksesta vastaa naisten maajoukkueen entinen maalivahtivalmentaja Juha Kajander. Ikäluokan taustavoimiin jäävät myös tutut valmentajat Jyrki Vastamäki, Jukka Salomaa ja Samuel Ruohonen. Samalla tyttöpuolen ikäluokkarakennetta hieman muutetaan. Jatkossa joukkueet N1, TB1, TB2 ja T03 harjoittelevat samoilla vuoroilla. Näin saamme kaikille pelaajille riittävästi yksillöllistä ja laadukasta valmennusta, saamme varmistettua pelaajien sujuvan liikkumisen eri ikäluokkien välillä ja pystymme rakentamaan järkevät kokoonpanot eri joukkueille.
|
JäPS N1-T03 -harjoitusryhmän pelaajia yhteiskuvassa... |